Cheer Stars ry

Cheer Stars ry on vuonna 2002 perustettu cheerleadingiin erikoistunut seura Kuopiosta. Seurassa on toimintaa sekä cheertanssi- että kilpacheerleadingpuolella. Cheer Stars perustettiin entisen KalPa Cheerleaders-cheerleadingseuran pohjalta, joka oli toiminnassa 6 vuotta. KalPa Cheerleadersilla toimi kaksi joukkuetta: juniorit ja seniorit.

Vuonna 2020 Cheer Starsilla on yhteensä 27 joukkuetta neljällä eri ikätasolla. Lisäksi vuonna 2019 seura perusti paracheerjoukkueen erityistä tukea tarvitseville. Voit tutustua joukkueisiimme tarkemmin täällä. Jäseniä Tähtiperheessä on jo yli 400 ikähaitarilla 4-50 v. Suurin osa seuran jäsenistä on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. 

Cheer Stars ry:n arvoina ja visioina on olla Savon suurin, Toimiva, Avoin, Rakastettu ja Sinua varten. Seuran valmentajat vastaavat joukkueiden taitotason mukaisesta valmennuksesta ja kehityksestä suunnittelemalla omalle joukkueelleen taidollisesti sopivat ja turvalliset harjoitukset. Seurassa toimii yhteensä 45 valmentajaa ja apuvalmentajaa. Kaikki valmentajamme ovat Suomen Cheerleadingliiton kouluttamia. Cheer Stars tarjoaa valmentajille mahdollisuuden kouluttautua pitkälle ja monipuolisesti sekä osallistua muihin valmennustoimintaa kehittäviin tapahtumiin. Seuran valmentajapolkuun voit tutustua täällä.

Olympiakomitea ja Suomen Cheerleadingliitto ovat lokakuussa 2020 myöntäneet Cheer Starsille lasten ja nuorten Tähtiseura-merkin. Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen uusi seurojen laatuohjelma. Tähtimerkki on lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja perheilleen.